Kaiutinkotelo

Kaiutinkotelo

Saimme tehtäväksi suunnitella pienen vahvistimen esim. kännykän kautta soitettavalle musiikille. Meille näytettiin virikekuvia kaiuttimista, mikä auttoi heti työstämään ajatusta omassa päässä. Ongelmaksi muodostui se, että omat taidot ja visuaaliset vaatimukset eivät millään tasolla kohdanneet. Kaiuttimelle löytyi kyllä heti paikka kodistamme, kunhan vain joku (siis MINÄ) saisi nikkaroitua silmääni miellyttävän tuotoksen. Mitä tahansa räpellyksiähän ei näytille laiteta!

Piirilevy

Kaiutin laitettiin alkuun yhdessä opettajajohtoisesti elektroniikan tunneilla. Piirilevy tehtiin alusta saakka itse, ja hyvässä ja innovatiivisessa naisporukassa formaldehydet (tai jotain sinne päin) nimettiin tuttavallisemmin formuloiksi. Kaikki muutkin termistöt muuttuivat enemmän naissanastoon sopiviksi. Mutta hyvin saatiin piirilevyt ”päivettyneiksi ja bikinirajoilla varustetuiksi Monacon formuloiden pyörteissä”, ja omastani tuli kerta laakista käyttökelpoinen superyksilö!

Tämän jälkeen pääsimme pylväsporakoneella porailemaan piirilevyn reikiä täyteen. Pylväsporakoneesta onkin tullut jo tuttu kapistus tämän projektin aikana; käytössä ovat olleet niin pienet pöytäkoneet ohuine terineen kuin myös iso jalallinen kone paksuine terineen. Pylväsporakoneella oli mukava porailla reikiä, kun tiesi mitä teki ja näki heti kättensä jäljen. Ja pikkutarkalle ihmiselle tämä oli varsin kiitollinen homma, kun tiesi tasan tarkkaan, mihin terä kuului laittaa.

Seuraava homma olikin sitten huomattavasti vaikeampiselkoisempi, sillä aloimme juottaa erilaisia komponentteja piirilevyyn. Saimme kyllä kirjalliset ohjeet ja piirroskuvan siitä, mitä kuului mihinkin juottaa, mutta pelkät koodit eivät kyllä minulle mitään kertoneet. Olisinkin kaivannut koodien lisäksi kuvat aina kyseisestä komponentista ohjeeseen. En ole fysiikkaa lukenut yläasteen jälkeen kuin opettajaopinnoissa, joten aihe oli varsin poissa mukavuusalueeltani. Mielenkiintoista oli kuitenkin piirilevyä tehdä. Ja juottaminen luontui jo mukavasti syksyllä tehdyn led-valaisimen jälkeen. Eli jotain oppia oli jo mieleen jäänyt. En kylläkään ole aivan varma, osaisinko selittää jollekin viisaammalle, mikä tarkoitus milläkin komponentilla piirilevyssä on. Sähköopin tunneista jäi kuitenkin sellainen tuntuma, että näillä pohjataidoilla pystyisi lähteä kehittämään omia taitoja. Ja se on paljon se.

Hermo meinasi mennä siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran pääsi kaiuttimia testaamaan. Ei millään olisi kestänyt sitä vaihtoehtoa, ettei kaiutin jostain syystä toimisikaan, sillä töitä oli tehty ja paljon. Mutta voi niitä riemunkiljahduksia, kun kaiuttimet yksi toisensa jälkeen toimivat! Mikä onnistumisen elämys ja huikea fiilis! Ja hehkutusta jatkettiin myös kotona, jossa kotiväki ei välttämättä ymmärtänyt aina jakaa sitä onnea. Tosin jossakin vaiheessa vanhempi poikani totesi: ”Äidistä on tullut oikea elektroniikkanero”, kun esittelin avointa ja suljettua virtapiiriä pariston, lamppujen ja piuhojen kera.

Kaiutinkotelo

Kunnianhimoisena yksilönä olisin halunnut tehdä kaksi pyöreää kaiutinta. Mutta ei. Meidät latistettiin heti kättelyssä kertomalla, että sorvaamalla tehtävät kaiuttimet vaativat kyllä enemmän puunkäsittelytaitoja mitä meillä on. Plääh! Sitten suunnittelin tekeväni kulmista pyöristetyn laatikon 50-60 –lukulaisittain. Mutta koska sekin tuntui minusta kovin työläältä, ajattelin olla kuuliainen oppilas ja tehdä peruslaatikon tappiliitoksineen.

No mutta. Matkan varrella suunnitelmat sitten muuttuivat ja pieni sisäinen vastarannan kiiski nosti päätään. Kaikkien ohjeitten vastaisesti päädyin sitten tekemään laatikon jiiriliitoksilla. Halusin myös, että etuseinä tulee vanerista, ja se upotetaan laatikon sisään siten, että laatikon reunoihin n. sentin päähän tulisi urat vaneria varten. Myös takaseinä tulisi vanerista, tosin se upotettaisiin sitten reunojen tasalle.

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että teen laatikosta punaisen ja päällystän etuvanerin mustavalkoisella tapetilla. Ongelmaksi muodostuivat kaiuttimien reiät, sillä pelkkä tapetti ei niitä suojaisi. Kun sattumoisin löysin mieluista sisustuskangasta, suunnitelmat muuttuivat. Päätin päällystää vanerin kankaalla, joka samalla suojaisi kaiuttimien aukot, joten se murhe poistuisi. Laatikon väri oli pakko myös muuttaa, koska kankaan väri poikkesi kovasti alkuperäisestä värimaailmasta. Maalina päätin edelleen kuitenkin käyttää kookosmaalia, johon ihastuin ensimmäisen puutyöprojektin aikana. K-Raudassa meille esiteltiin erilaisia maaleja, ja nimenomaan kookosmaaliin oli suunniteltu erilaisia kokonaisuuksia (halkeilumaalia, kirkasta lakkaa, mattalakkaa). Pysyin kuitenkin pinnan suhteen suunnitelmassa: kirkas pinta, mutta väri valkoinen.

Olin siis tietoinen jiirikulmien haastavuudesta, mutta päätin kokeilla. Jo kappaleiden sirkkelöinnin jälkeen näin, että kulmat eivät menneet ihan tasan. Ajattelin kuitenkin selvittää, että millaiseen lopputulokseen pääsisin, ja olisiko jotain keinoja ”korjata” kulmia. Vanerin sirkkelöinnin jälkeen liimasin kaksi vanerin palasta päällekkäin etureunaa varten, jotta kaiuttimet saisi ruuvattua siihen kiinni. Käytettävissä ollut vaneri oli sen verran ohut, että epäilin sen kestävyyttä kahden kaiuttimen painon alla. Takaosaan kelpasi kuitenkin yksinkertainen vaneri. Laatikon runkopaloihin sirkkelöitiin urat etukappaletta varten. Takakantta varten runkopaloihin tehtiin urat jyrsijällä, jotta kannen saisi upotettua laatikon reunojen tasolle. Vähän kyllä jännitti käyttää elämäni ensimmäistä kertaa jyrsintä. Mutta homma pelitti eikä laitteen käyttö vaikeaa ollutkaan.

Kun kaiutinlaatikon osat olivat valmiit, piti suunnitella porattavien reikien paikat virtalähteelle, led-valolle, potentiometrille, katkaisijalle, sulakkeelle ja plugille. Tässä vaiheessa työ alkoi hahmottua kokonaisuutena, ei kahtena erillisenä projektina. Koska kaiutinkoteloni oli tarkoituksellisesti tehty mahdollisimman pienikokoiseksi, oli mitattava tarkkaan, mihin mikäkin piuha tulisi, jotta kaiuttimet ja virtapiiri komponentteineen ja piuhoineen mahtuisi koteloon sisälle. Näiden reikien poraamisen lisäksi etupaneeliin piti tehdä reiät kaiuttimille sekä reiät kaiuttimien kiinnittämistä varten. Koska kaiuttimet kiinnitettiin ruuveilla, piti ruuvien olla uppokantaruuveja, jotta kankaan saisi siististi liimattua vaneriin. Ja uppokantaruuveja varten ruuvien reiät piti senkata. Tämän jälkeen alkoi kappaleiden hiominen siistiksi.

Kaiutinkotelon kasaaminen

Projektin lähetessä loppuaan, alkoivat työn haastavimmat vaiheet. Jotta kotelon saisi koottua ja liimattua, kaiuttimet piti ruuvata etupaneeliin, sillä etupaneeli oli tarkoitus upottaa runkoon. Tämän jälkeen liimasin kankaan etupaneelin päälle ja maalasin takapaneelin valmiiksi valkoisella maalilla. Liiman ja maalin kuivuttua aloin kasata koteloa. Tässä vaiheessa piti loput piuhat yhdistää ja juottaa kiinni. Kaiuttimien toimivuus testattiin tässä vaiheessa uudestaan, sillä nyt oli lopulliset juotokset tehty.

Kotelon kasaaminen oli haastavaa eikä kaksi kättä todellakaan riittänyt! Kun kotelon runko piirilevyineen ja etupaneeli kaiuttimineen olivat paikoillaan ja jiiripuristimella testattu, että laatikon saa suurin piirtein kasaan, kotelo purettiin, ja kulmiin ja reunoihin lisättiin liimaa ja koko homma kasattiin uudestaan. Jotta pienet kulmien epätarkkuudet olisi saanut siististi korjattua, olisi liimauksessa pitänyt käyttää uretaaniliimaa, joka olisi täyttänyt raot. Mutta aika loppui Raumalla kesken, ja liimauksessa päätettiin käyttää perusliimaa. Kotitehtäväksi jäikin sitten kulmien pakkelointi, loppuhionta ja pintakäsittely sekä takapaneelin kiinnittäminen.

Päädyin kiinnittämään takapaneelin laatikkoon liimaamalla. Kulmien pakkeloinnin jälkeen hioin laatikon mieleiseksen ja pintakäsittelin kookosmaalilla kolmeen kertaan. Etupaneelin kankaan suojasin maalarinteipillä, ettei maalia tuhriintuisi kankaalle. Tarkoitus on vielä käsitellä maalipinnat lakalla.

Lopputuloksesta voin olla ylpeä, vaikka tiedostankin pienet puutteet jiirikulmissa. Kaiutinkotelo on toimiva ja kehtaan myös laittaa sen esille sille paikalle, mihin sen alkujaan suunnittelin. Myös ulkopuolisilta on tullut kehuja kotelosta. Ja parasta kaikessa oli poikieni innostuneisuus työstäni ja halu tehdä samanlainen tuotos äidin vanavedessä!

Pohdintaa

Soveltuuko työ alakouluun? Mielestäni työ tällaisenaan on liian haastava nykykoululaisille tuntikehyksessä olevien käsityötuntien puitteissa. Innostuisivatko alakoululaiset työstä? Aivan varmasti innostuisivat! Aika ja taidot eivät vain suurimmalta osalta oppilaista työhön riittäisi, kuten ei välttämättä opettajiltakaan. Myös koulumme tämänhetkiseen budjettiin työtä olisi mahdoton sisällyttää, vaikka esim. kaiuttimet eivät itsessään paljoa maksakaan. Mutta pienistä puroista kasvaa suuria jokia, kuten kaupunkimme slogan tänä päivänä kuuluu. Entä voisiko tästä projektista hyötyä jollakin tavalla alakoulussa? Kyllä, varsinkin kun käyttää luovuutta eikä ole kaavoihin kangistunut. Projektin eri osa-alueita voi kyllä alakoulussa hyödyntää ja opituille tiedoille ja taidoille on käyttöä.

Itse koen oppineeni paljon. En ehkä omatoimisesti kykenisi piirilevyä työstämään alusta loppuun, mutta jonkinlainen muistijälki eri työvaiheista on mieleen jäänyt. Olen ensimmäisen piirilevyn jälkeen porannut ja juottanut pienemmän ja helpomman piirilevyn aika omatoimisesti ohjeita lukien, ja tämä onnistui mielestäni aika mukavasti!  Kertaus on  siis opintojen äiti, joten koen, että toistojen kautta saan myös uuden, vaikean tiedon paremmin jäämään mieleeni. Ja koska tiedän tehneeni näinkin laajan elektroniikkatyön, osaan ja pystyn siihen varmasti myös jatkossa. Suunnitelmissani onkin mennä toteuttamaan pienimuotoisempaa elektroniikka- ja sähkötyötä kolmasluokkalaisten teknisen työn tunneille yhdessä teknisen työn opettajamme kanssa. Tällöin minun ei tarvitse murehtia yksin tehtävän ohjeistuksesta, vaan pääsen harjoittelemaan omia elektroniikan ohjaustaitojani yhdessä toisen kanssa. Ainoa miinuspuoli on se, että en ole lähitulevaisuudessa opettamassa teknistä työtä koulussamme, joten omat taidot tulevat vääjäämättä ruostumaan harjoituksen puutteesta.

Puutöitä olen jonkin verran tehnyt, mutta en muista tehneeni koskaan laatikkoa. Listoja olen ovenpieliin ja ikkunoihin jiiriin rakennusaikana sirkkelöinyt, mutta mitään kehyksiä tai laatikoita en ole tehnyt. Lähinnä olen keskittynyt puutöiden suunnitteluun ja antanut muiden hoitaa toteutuksen! Peruslaatikko on kuitenkin sellainen puutyö, joka on toteutettavissa alakoululaisten kanssa, ja jonka toteutus on varioitavissa oppilaan taitotason mukaan. Kuitenkaan jiirikulmia en välttämättä antaisi alakoulussa tehdä, sen verran haastavaa ja laiteriippuvaista hyvään lopputulokseen pääsy on.

Materiaalina liimalevy ja vaneri ovat mielestäni helppoja. Pinnan saa pienellä hiomisella  siistiksi, ja molemmat materiaalit ovat valmiita käytettäväksi ilman alkutyöstöä. Raakapuun työstäminen on aikaa vievää, mutta toisaalta käden jälki näkyy nopeasti, joten se on myös palkitsevaa. Riippuukin tehtävästä työstä, mitä materiaalia kannattaa käyttää. Ja oppilaiden taitotaso sekä työhön käytettävä aika määrittelevät myös materiaalivalintoja sekä sen, kuinka paljon opettajan on valmisteltava käytettäviä materiaaleja etukäteen.

Yleensä oppilaat suhtautuvat positiivisesti kaikenlaisiin koulussa tehtäviin käsitöihin. Motivointia ei juurikaan yleensä tarvita, mutta virikekuvat kieltämättä saavat älynystyrät jylläämään ja mielikuvituksen laukkaamaan. Niiden avulla voi jo etukäteen pohtia oppilaiden kanssa työn haasteellisia kohtia, jolloin oppilaat osaavat hieman ennakoimaan tulevia tapahtumia. Peruslaatikko on muokattavissa sekä oppilaan omiin tarpeisiin että taidoille sopivaksi. Näin jokainen pääsee suunnittelemaan omaa työtään omista lähtökohdistaan käsin, jolloin tehtävän merkitys muuttuu; ei tehdä siksi että ope käskee, vaan siksi, että käsityön tuotokselle on käyttöarvo. Mitä vähemmän oppilaat ovat puutöitä tai sähkö-ja elektroniikkatöitä tehneet, sitä tärkeämpi rooli opettajan ohjaamisella on. Puolesta ei tule tehdä, mutta auttaen siten, että oppilas saa onnistumisen iloa ja kokee oppivansa uusia tietoja ja taitoja. Palautteen antamista ja oman työn arvioinnin merkitystä ei sovi myöskään unohtaa.

Lopuksi

Koska omassa projektissani koin onnistumisen iloa ja opin uusia taitoja, on käsityöprosessi kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Tuskaa ja hikeä on koettu matkan varrella, mutta aika kultaa muistot ja vain mielihyvä jää pintaan. Vielä olisi viimeisenä silauksena pintalakan maalaaminen, ja eikun poppi soimaan!

Lammasnaulakko ja säilytyspussit

PROJEKTISUUNNITELMA

Projektin aiheena on vanerista ja rautalangasta valmistettu naulakko, johon ommellaan kaksi säilytyspussia.

Projektin tavoitteena on yhdistää puuta ja rautalankaa, syventää jo opittuja sekä kartuttaa teknisen työn taitoja. Tekstiilityön osalta tutustutaan saumurin käyttöön ja palautetaan mieleen kaavojen piirtäminen ja niiden käyttö. Tavoitteena on kehittää käyttötarkoitukseen ja käyttäjälle sopivien esteettisten ratkaisujen suunnittelemista.

Kun oppilas pääsee itse osallistumaan työn suunnitteluun, on motivaatiotaso yleensä parempi kuin ennalta määritellyissä töissä. Aina on joku oppilas, joka haluaisi tehdä jotain muuta kuin mitä aiheena on. Mielestäni jotkut raamit työllä täytyy olla, mutta oppilailla tulee olla myös ns. taiteilijan vapauksia, jolloin työ näyttää heiltä itseltään ja vaikeustasoa saa muokattua oppilaan omaan tasoon sopivaksi. Kun valmiilla työllä on selkeä käyttötarkoitus, on teetettävän työn tarpeellisuus ja tarkoitus helpompi perustella oppilaille heidän kysyessään miksi jokin työ tehdään ja taito opetellaan.

Suunnitteluprosessi on oppilaan luovaa ongelmanratkaisua, joka tarvitsee opettajan ohjausta tuekseen ja toimintansa jäsentämiseen. Jotta oppilas ei suunnittele itselleen liian vaikeaa työtä, on opettajan oltava perillä hänen taitotasostaan ja siitä, mitä materiaaleja, työvälineitä ja –menetelmiä hän on käyttänyt sekä osaa käyttää. Suunnittelussa tulee lisäksi ottaa huomioon, tuleeko valmis työ oppilaan omaan käyttöön vai antaako hän sen lahjaksi. Oppilaalla tulee olla myös mielikuva työn käyttötarkoituksesta.

Lammasnaulakon voi toteuttaa millä tahansa eläimen hahmolla eikä valmista mallia ole.  Jokainen oppilas siis joutuu ja pääsee itse suunnittelemaan haluamansa eläimen muodon. Myös taustavanerissa vain mielikuvitus (ja omat taidot) ovat rajana suunnittelussa! Säilytyspussin muoto on peruspussukka, mutta toteutus voi vaihdella valmiista puuvillakankaasta itse suunniteltuun ja värjättyyn/painettuun kankaaseen. Kiristysnyörinä voi käyttää valmista tai punoa itse. Kukin halunsa mukaan!

Lammasnaulakon tekemisessä työvälineinä tarvitaan teknisen työn luokan perustyövälineet vanerin käsittelyyn: selkä- ja lehtisaha, hiekkapaperi ja/tai hiomakone sekä porakone. Rautalankaa tarvitaan kahta eri vahvuutta; paksumpaa lampaan rungoksi ja ohutta lampaan villan kihartamiseen. Rautalankaa varten tarvitaan pihdit ja sivuleikkurit. Säilytyspusseja varten tarvikkeet löytyvät tekstiilityöluokasta: kangasta, ompelukone, saumuri, silitysrauta ja –lauta. Jos kankaan haluaa itse värjätä, tarvitaan lisäksi tekstiilivärejä ja omatekoiseen nyöriin lankoja. Erilaisia kankaita, puuvilla-/villalankoja ja kangasvärejä pitäisi löytyä jokaisesta tekstiilityön luokasta.  

Turvallinen työskentely on käsitöitä tehtäessä kaiken a ja o, ja sen on tarkoitus helpottaa, ei vaikeuttaa käsitöiden tekemistä. Sekä teknisen työn että tekstiilityön luokissa on omat turvallisuussäädökset. Nämä käydään läpi ja kertaillaan joka vuosi, jotta oppilaat muistaisivat miten missäkin tilassa kuuluu olla ja toimia. Kun uusia koneita (esim. saumuri) ja työkaluja (lehtisaha, porakone) otetaan käyttöön, opettaja näyttää miten laitteita käytetään ja opastaa oppilaita yksilöllisesti niiden turvalliseen käyttöön. Kun työvälineiden oikeaoppinen käyttö on opastettu, pystyvät oppilaat työstämään ja tekemään töitään yhdessä. Kuitenkin niin, että sähkökäyttöisiä laitteita käytetään aina opettajan valvonnassa ja yhdessä opettajan kanssa - sekä teknisen työn luokassa että tekstiilityönluokassa. Tällöin minimoidaan myös vaaratilanteet. Teknisessä työssä on lisäksi muistettava asianmukaiset suojavarusteet (kuulosuojaimet, suojalasit, karasuoja, suojakäsineet). Pintakäsittelyaineiden turvallisuusmääräykset on hyvä miettiä jo etukäteen eikä tärpättiä tai muita liuottimia tule koulussa käyttää. Vesiliukoiset pintakäsittelyaineet ovat ok. Työtilan siistiminen työskentelyn jälkeen ja välineiden laittaminen puhdistettuina oikeille paikoilleen lisää työtilan turvallisuutta ja on olennainen osa käsityökasvatusta. Puhdas työskentely-ympäristö luo miellyttävät puitteet käsityön tekemiseen.

Kun työtä aletaan suunnitella, ideointi koko ryhmän kesken saattaa helpottaa joidenkin oppilaiden työskentelyä. Osa oppilaista on varsinaisia ideapankkeja, kun taas osa ei keksi millään mitä voisi tehdä. Tämä on tuttu tilanne esim. äidinkielen tai kuvaamataidon tunnilta. Niinpä ryhmäideointi aiheesta tuo apua ja ideoita jokaisen työhön. Hullutkin ideat vähän työstettynä voivat olla varsin toimivia! Samalla oppilas saa opettajalta ja luokkakavereilta palautetta siitä, mitkä ovat käyttökelpoisia ajatuksia ja mitä pitäisi vielä miettiä ja jalostaa. Myös työsuunnitelma jäsentyy. Jokaisen oppilaan pitääkin pystyä luottamaan siihen, että heidän lopullinen työsuunnitelmansa on toimiva ja sitä voi noudattaa. Arviointia kuuluu tapahtua niin opettajan kuin oppilaan toimesta. Itsearviointia tehdään sekä teknisen työn että tekstiilityön osuudesta läpi työskentelyn. Työtä ja työskentelyä arvioitaessa mietitään missä työssä on onnistunut ja missä tarvitaan vielä harjoittelua, mitä tietoja ja taitoja oppilas on oppinut. Valmiiden töiden arviointia voidaan käydä ryhmässä, mutta opettajan on tärkeää antaa jokaiselle myös henkilökohtaista palautetta.

TUNTISUUNNITELMAT ja TYÖOHJEET

 

LAMMASNAULAKKO

(5 opetuskertaa x 2 t)

- Ensimmäinen opetuskerta: työn alustus ja oman työn suunnittelu paperille. Havainnollista mallinaulakolla.

• eläinhahmon suunnittelu piirtämällä
• Miten hahmo päällystetään rautalangalla?
• taustavanerin muoto ja väri

 - Toinen ja kolmas opetuskerta

• eläinhahmon taittelu 2-3 mm vahvasta rautalangasta

- Käytä apuna pihtejä ja leikkaa rautalanka sivuleikkureilla.

• hahmon päällystäminen viiksilangalla (0,60 mm)

-     Lampaan villan saa kiharaksi pyörittämällä viiksilankaa sormen tai kynän ympärille. Leikkaa sopivan mittainen pala sivuleikkurilla. Käytä pihtejä apuna viiksilangan kiinnittämisessä runkoon. 

-     Päällystä koukkuna toimivat jalat viiksilangalla. Kieputa lanka koukun ympärille. Tee koukun päähän viiksilangalla solmu, ja kieputa toinen kerros.

-          Päällystä eläimen pää viiksilangalla kiertämällä lanka pään ympärille.

- Neljäs ja viides opetuskerta

• vanerin työstäminen:

-     Sahaa vanerista selkäsahalla sopivan kokoinen pala, josta saa muokattua naulakon taustan.

-          Piirrä lyijykynällä vaneriin haluamasi muoto.

-          Kiinnitä vaneri tukevasti höyläpenkkiin. Kaareva muoto sahataan lehtisahalla.

-          Hio reunat hiekkapaperilla tasaiseksi.

-          Merkitse lyijykynällä naulakon seinäkiinnityspaikat porausta varten.

-          Merkitse  lyijykynällä eläinhahmon kiinnityspaikat porausta varten.

-     Poraa reiät vanerin oikealta puolelta; isommat reiät voi porata pylväsporakoneella (muista karasuoja ja suojalasit), pienemmät kiinnitysreiät 1,5 mm:n terällä akkuporakoneella.
-        

  Pintakäsittele työ lakalla, pellavaöljyllä, petsillä tai vesiohenteisella maalilla. Muista suojata kätesi ja vaatteesi!

-      Anna työn kuivua. Lakalla käsiteltäessä ensin pohjalakka, välihionta, sitten pinta-lakka. Myös muilla pintakäsittelyaineilla suositeltavaa on käsitellä työ kahteen kertaan ja käsittelyjen välillä hioa pinta.

-  Pintakäsittelyn jälkeen siveltimet puhdistetaan mäntysuopapalalla. Pellavaöljy-käsittelyn jälkeen rätit pitää polttaa tai muuten tuhota, etteivät ne syty palamaan. Vaihtoehtoisesti kuivaa ne levitettyinä tasossa.

- Kuudes opetuskerta

• työn kokoaminen

- Kiinnitä hahmo vaneriin viiksi-langalla ja solmi viiksilangan päät nurjalle kieputtamalla.

-  Katkaise lanka lyhyeksi sivuleikkurilla ja naputtele kuulapäävasaralla langan päät vaneria vasten.
 

 

 SÄILYTYSPUSSIT  2 kpl

(4 opetuskertaa x 2 t)

- Ensimmäinen opetuskerta: työn alustus ja oman työn suunnittelu paperille. Havainnollista mallisäilytyspusseilla.

• säilytyspussien suunnittelu piirtämällä, mitat mukaan

-     Isompi pussi: suorakaiteen muotoinen pala 60 cm x 25 cm, pyöreä pohja Ø 20 cm, kaitale pussin yläosaan nauhakujaa varten 60 cm x 6 cm.

-          Pienempi pussi: 50 cm x 20 cm, Ø 15 cm, 50 cm x 5 cm.

• kaavojen piirtäminen kaavapaperille

-          Käytä harppia pyöreän pohjan saamiseksi.

-          Käytä viivainta suorien linjojen saamiseksi.

-          Leikkaa kaavat.

• kankaiden valitseminen ja kaavoittaminen

 

 -    Kiinnitä kaava nuppineulojen avulla kankaan nurjalle puolelle. Huomioi, etteivät nuppineulat saa tulla kaavan ulkopuolelle.

-    - Piirrä kaava merkitsemiskynän/kaavaliidun avulla kankaalle.

-  - Lisää 1 cm:n saumanvara mittaliisaa  ja kynää/liitua apuna käyttäen.

-          Irrota kaavat ja leikkaa kappaleet.

- Toinen  ja kolmas opetuskerta

• kappaleiden huolittelu saumurilla

-    Testaa saumurin säätöjen sopivuus samanlaiselle kankaanpalalle, mistä teet oman pussisi.

-       Huolittele kappaleiden reunat. Muista valita vaalea langan väri vaaleille kankaille ja tumma väri tummille.

-         Silitä kankaat.

• säilytyspussin valmistaminen

-      Valmista ensin toinen pussi valmiiksi, sitten toinen.

-    -   Valitse aina kankaan värinen ompelulanka. Muista silittää saumat auki.

-   -  Neulaa suorakaiteen muotoinen pala (60 cm x 25 cm) lyhyeltä sivulta yhteen oikeat puolet vastakkain. Merkitse 1-1,5 cm:n aukko nyöriä varten n. 5 cm:n päähän reunasta.

-    -   Ompele suoralla ompeleella viivaa pitkin. Muista konepäättely alussa, ennen aukkoa, aukon jälkeen ja lopussa.  

- -  Neulaa pyöreä pohja kiinni valmistuneeseen lieriöön oikeat puolet vastakkain.

-          Ompele pohja suoralla ompeleella.

-          Neulaa kaitaleen lyhyet sivut yhteen oikeat puolet vastakkain.

-          Ompele suoralla ompeleella viivaa pitkin. Muista konepäättely.

-          Neulaa kaitale pussin yläreunaan oikeat puolet vastakkain. Ompele suoralla ompeleella.

-        Silitä ja käännä reuna pussin sisälle. Neulaa reuna ja ompele suoralla ompeleella työn oikealta puolelta 3-4 mm:n päästä yläreunaa.

 

-    Käännä kaitaleen alareuna pussin sisälle ja ompele suoralla ompeleella kaitaleen päältä 3-4 mm:n päästä taitetta. 

-      Piirrä apuviiva kaitaleen päälle 4 cm:n päähän yläreunasta. Tarkista, että nyörin aukko jää kaitaleen alareunan ompeleen ja apuviivan väliin.

-          Ompele suoralla ompeleella.

-          Silitä työ.

• Valmista toinen säilytyspussi samalla tavalla.

-   Huomioi, että nyöriaukko jätetään 3,5 cm:n päähän reunasta, koska pussin koko on pienempi.

-       Apuviiva piirretään niin ikään lähemmäksi yläreunaa. Jätä väliä 2,5 cm viivan ja reunan väliin.

- Neljäs opetuskerta

• nyörin pujottaminen ja nyörin päiden tekeminen

-    Valitse mieleisesi nyöri. Jos käytät pyöreää nyöriä, pujota nyöri hakaneulalla nyöri-kujaan.

-          Leikkaa nyöri sopivan mittaiseksi ja solmi nyörin päät, etteivät ne purkaannu.

-     Jos käytät nauhaa, pujota nauha nyörikujaan hakaneulaa apuna käyttäen ja leikkaa nauha sopivan mittaiseksi.

-    Leikkaa pussi- tai kaitalekankaasta suorakaiteen muotoiset palaset nauhan päitä varten.

-          Huolittele reunat saumurilla.

-          Käännä kuten säilytyspussien suorakaiteet ja neulaa vastakkaiset reunat.

-          Ompele suoralla ompeleella.

-          Käännä palaset ja pujota nauhojen päät muodostuneiden pussien sisälle.

-     Taita huoliteltu alareuna pienen pussin sisälle ja ompele oikealta puolelta suoralla ompeleella läheltä reunaa.

-          Silitä nauhojen päät.

• Kiristä nyöri ja solmi rusetille. Näin saat säilytyspusseille ripustuslenksut. 
 

 

 

 

 

 
DIDAKTISTA POHDINTAA


Valitsin luokka-asteeksi viidennen luokan, sillä heillä pitäisi olla sekä tekstiili- että teknisen työn perusasiat hallinnassa. Tavoitteenani oli syventää jo opittua, mutta tuoda myös jotain uutta, niin tekniikkaa kuin välinettäkin. Lisäksi kokonaisen tuotteen suunnittelu ja sen valmistaminen omaan tarpeeseen, oli työn yhtenä tavoitteena.


Puu/vaneri on tuttu materiaali jo oppilaiden ensimmäisistä puutöistä, kuten myös selkäsaha. Tuttuja elementtejä ovat myös hiominen ja poraaminen sekä työn pintakäsittely. Kaarevien pintojen sahaaminen lehtisahalla on haasteellisempaa, mutta antaa mahdollisuuksia monipuolisempaan puun/vanerin työstämiseen ja työskentelyyn. Rautalankaa saatetaan kyllä käyttää pienessä osassa jossakin teknisen työn työssä, mutta tässä projektissa rautalangalla on suuri rooli. Myös eripaksuisten lankojen käyttäytyminen materiaalina on mielenkiintoista ja kokeilemisen arvoista.


Rautalangan kieputtaminen ja vääntely ei sinänsä ole vaikeaa, mutta suunnitelma, miten ohutta viiksilankaa kiinnittää paksummasta rautalangasta tehtyyn hahmoon, täytyy olla loppuun saakka mietitty. Rautalankaa saa kyllä vääntelyn jälkeen ”purettua”, mutta koska rautalankaa ei saa enää suoraksi, ei lanka kestä montaa epäonnistunutta yritystä. Rautalangan ollessa värjätty, myös pinta kärsii, jos pihtejä joutuu käyttämään moneen otteeseen. Varsinkin eläimen jalkojen vääntäminen koukuksi ja niiden saaminen suurin piirtein samanmuotoiseksi oli myös aikuiselle vaikeaa.


Tekstiilityön tavoitteissa saumurin käyttö tulee uutena juttuna viidesluokkalaisille. Kokemukseni mukaan saumuri pelottaa oppilaita, kun siinä on terä, joka leikkaa ja virheitä ei näin ollen kestä tulla. Jotta saumurin kanssa pääsee sinuiksi, on mielestäni oppilaiden kannalta parempi ratkaisu opetella ensin käyttämään sitä kankaan reunojen huolitteluun, ei saumojen ompeluun. Kankaaseen laitetaan joka tapauksessa saumanvara, joten siinä on myös ”leikkausvara” saumurille.


Lammasnaulakko ja säilytyspussit antavat hyvät mahdollisuudet eriyttämiseen, niin alas- kuin ylöspäin. Eläinhahmon vääntäminen paksummasta rautalangasta antaa jo viitteitä oppilaan kyvyistä työskennellä kyseisen materiaalin kanssa. Opettaja voi harkintansa mukaan helpottaa eläinhahmon täyttämistä viiksilangalla siten, että vain osa hahmosta täytetään ja hahmoon jää muuten vain ääriviivat. Taustavanerin kanssa voi ”pelata” samoin; jos taitoja on paljon, voi muoto itsessään jo olla monimutkaisempi, kuten myös pintakäsittely. Pintaan voi myös kaivertaa erilaisia kuvioita tai ornamentteja.


Säilytyspussien suhteen vaatimuksena voi olla jollekin oppilaalle vain yksi pussi, kun taas joku toinen voi haluta värjätä tai kirjoa oman kankaansa, lisätä pusseihin taskuja ja/tai nyörittää kiristysnyörin. Säilytyspussien kokoja voi myös vaihdella. Vaikka isossa pussissa on enemmän ompelemista, on isompi ympyrä pientä helpompi ommella.


Käsityötä on helppo integroida yleensä kuvaamataitoon, äidinkieleen ja matematiikkaan. Tässä projektissa taustavanerin käsittelyä ja säilytyspussien koristelua voi suunnitella kuvistunneilla. Säilytyspusseihin voi suunnitella myös muistipelejä (esim. enkun sanastoa), matematiikkapelejä tai vaikka äidinkielen sanaluokkapelejä. Mahdollisuudet ovat monet! Usein integrointia vaikeuttaa se, että käsitöitä opettaa aineenopettaja tai koulun joku toinen opettaja, ei oma luokanopettaja. Opettajien keskinäiseen suunnitteluun on nimittäin aina löydettävä myös yhteinen aika.




ITSEARVIOINTI KURSSISTA


Ajatus teknisen työn ja tekstiilityön yhdistämisestä ei sinänsä ollut minulle mitään uutta ja mullistavaa. Tekstiilityötä opettaessani olemme välillä tehneet teknisen työn opettajan kanssa yhteistyötä mm. purjelaivaprojektissa; teknisessä työssä on tehty laivan runko ja mastot, tekstiilityössä ommeltu purjeet mittojen mukaan. Alkuopettajana ollessani olen myös tehnyt oppilaiden kanssa käsitöissä sekä puutöitä että tekstiilitöitä. Mutta se, että itse suunnittelisin yhdistetyn tekstiili- ja teknisen työn ja vielä opettaisin sen molemmat osuudet, oli minulle uutta.


Idea työhön lähti Rauman illassa ikkunaostoskävelyreissulla. Bongasin ikkunasta ihanan rautalankahässäkkälampaan, jota en sitten saanut mielestäni. Kun suunnitelmissa olevaa kurssityötä piti esitellä, ei mieleeni tullut mitään muuta kuin se lammas! Siinä sitten asiaa pohdittiin yhteistuumin, ja niin vain ideariihin jälkeen suunnitelma alkoi jäsentyä, ensin päässäni ja sitten paperilla. Kun vielä juttelin kurssituntien jälkeen Matin kanssa ja pohdin ääneen toteutusmuotoja, idea oli valmis! Lampaasta tulisi rautalankahässäkkänaulakko!


Lampaan ensimmäinen versio oli karmaisevan iso. Mutta tällä tavoin sain mieleeni mallin, jota lähdin pienentämään. Kun sain mielestäni sopivan kokoisen lampaan rungon tehtyä, lähdin kihartamaan lampaan ”villaa” sormeni ympärille. Kokeilin myös kihartamista kynän päälle, ja molemmat tyylit olivat kyllä toimivia. Lammasta oli mukava tehdä ja työn jälki näkyi nopeasti. Vanerin muodon valitsin omien mieltymysteni mukaan, mutta myös sillä perusteella, että pääsisin itse kokeilemaan, jotta osaisin sitten myös asian opettaa.


Isomman säilytyspussin mitat otin lasteni valmiista säilytyspussukasta. Pienemmän kaavan pienensin itse. Ompeluvaiheessa pyrin toteuttamaan työn oppilaan näkökulmasta eli siten, kuin ohjaisin oppilaat tekemään, jotta joku muukin voisi hyötyä ohjeistani. Ensimmäisestä unohdinkin nyörin aukon ompeluinnostuksessani, mutta onneksi ratkoja on keksitty!


Työtä oli kiva tehdä ja tulokseen olen tyytyväinen. Ainoa harmaita hiuksia ja näppylöitä aiheuttanut asia oli blogin kirjoittaminen. Tekstiä kyllä saan tuotettua, mutta blogin tekninen toteutus – voihan hyvät hyssykät sentään! Tekstin sai kyllä siirrettyä, mutta kuvien laiton jälkeen kaikki heitti häränpyllyä. Blogin ulkonäkö muuntautui esikatselun ja julkaisun jälkeen mielenkiintoisiin muotoihin. Mutta tähän loppuun vielä: Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Joten ehkä minustakin on tämän kokemuksen jälkeen tullut TODELLA vahva ihminen! :-)