keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kaiutinkotelo



Kaiutinkotelo

Saimme tehtäväksi suunnitella pienen vahvistimen esim. kännykän kautta soitettavalle musiikille. Meille näytettiin virikekuvia kaiuttimista, mikä auttoi heti työstämään ajatusta omassa päässä. Ongelmaksi muodostui se, että omat taidot ja visuaaliset vaatimukset eivät millään tasolla kohdanneet. Kaiuttimelle löytyi kyllä heti paikka kodistamme, kunhan vain joku (siis MINÄ) saisi nikkaroitua silmääni miellyttävän tuotoksen. Mitä tahansa räpellyksiähän ei näytille laiteta!

Piirilevy
Kaiutin laitettiin alkuun yhdessä opettajajohtoisesti elektroniikan tunneilla. Piirilevy tehtiin alusta saakka itse, ja hyvässä ja innovatiivisessa naisporukassa formaldehydet (tai jotain sinne päin) nimettiin tuttavallisemmin formuloiksi. Kaikki muutkin termistöt muuttuivat enemmän naissanastoon sopiviksi. Mutta hyvin saatiin piirilevyt ”päivettyneiksi ja bikinirajoilla varustetuiksi Monacon formuloiden pyörteissä”, ja omastani tuli kerta laakista käyttökelpoinen superyksilö!

Tämän jälkeen pääsimme pylväsporakoneella porailemaan piirilevyn reikiä täyteen. Pylväsporakoneesta onkin tullut jo tuttu kapistus tämän projektin aikana; käytössä ovat olleet niin pienet pöytäkoneet ohuine terineen kuin myös iso jalallinen kone paksuine terineen. Pylväsporakoneella oli mukava porailla reikiä, kun tiesi mitä teki ja näki heti kättensä jäljen. Ja pikkutarkalle ihmiselle tämä oli varsin kiitollinen homma, kun tiesi tasan tarkkaan, mihin terä kuului laittaa.

Seuraava homma olikin sitten huomattavasti vaikeampiselkoisempi, sillä aloimme juottaa erilaisia komponentteja piirilevyyn. Saimme kyllä kirjalliset ohjeet ja piirroskuvan siitä, mitä kuului mihinkin juottaa, mutta pelkät koodit eivät kyllä minulle mitään kertoneet. Olisinkin kaivannut koodien lisäksi kuvat aina kyseisestä komponentista ohjeeseen. En ole fysiikkaa lukenut yläasteen jälkeen kuin opettajaopinnoissa, joten aihe oli varsin poissa mukavuusalueeltani. Mielenkiintoista oli kuitenkin piirilevyä tehdä. Ja juottaminen luontui jo mukavasti syksyllä tehdyn led-valaisimen jälkeen. Eli jotain oppia oli jo mieleen jäänyt. En kylläkään ole aivan varma, osaisinko selittää jollekin viisaammalle, mikä tarkoitus milläkin komponentilla piirilevyssä on. Sähköopin tunneista jäi kuitenkin sellainen tuntuma, että näillä pohjataidoilla pystyisi lähteä kehittämään omia taitoja. Ja se on paljon se.

Hermo meinasi mennä siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran pääsi kaiuttimia testaamaan. Ei millään olisi kestänyt sitä vaihtoehtoa, ettei kaiutin jostain syystä toimisikaan, sillä töitä oli tehty ja paljon. Mutta voi niitä riemunkiljahduksia, kun kaiuttimet yksi toisensa jälkeen toimivat! Mikä onnistumisen elämys ja huikea fiilis! Ja hehkutusta jatkettiin myös kotona, jossa kotiväki ei välttämättä ymmärtänyt aina jakaa sitä onnea. Tosin jossakin vaiheessa vanhempi poikani totesi: ”Äidistä on tullut oikea elektroniikkanero”, kun esittelin avointa ja suljettua virtapiiriä pariston, lamppujen ja piuhojen kera.

Kaiutinkotelo
Kunnianhimoisena yksilönä olisin halunnut tehdä kaksi pyöreää kaiutinta. Mutta ei. Meidät latistettiin heti kättelyssä kertomalla, että sorvaamalla tehtävät kaiuttimet vaativat kyllä enemmän puunkäsittelytaitoja mitä meillä on. Plääh! Sitten suunnittelin tekeväni kulmista pyöristetyn laatikon 50-60 –lukulaisittain. Mutta koska sekin tuntui minusta kovin työläältä, ajattelin olla kuuliainen oppilas ja tehdä peruslaatikon tappiliitoksineen.

No mutta. Matkan varrella suunnitelmat sitten muuttuivat ja pieni sisäinen vastarannan kiiski nosti päätään. Kaikkien ohjeitten vastaisesti päädyin sitten tekemään laatikon jiiriliitoksilla. Halusin myös, että etuseinä tulee vanerista, ja se upotetaan laatikon sisään siten, että laatikon reunoihin n. sentin päähän tulisi urat vaneria varten. Myös takaseinä tulisi vanerista, tosin se upotettaisiin sitten reunojen tasalle.

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että teen laatikosta punaisen ja päällystän etuvanerin mustavalkoisella tapetilla. Ongelmaksi muodostuivat kaiuttimien reiät, sillä pelkkä tapetti ei niitä suojaisi. Kun sattumoisin löysin mieluista sisustuskangasta, suunnitelmat muuttuivat. Päätin päällystää vanerin kankaalla, joka samalla suojaisi kaiuttimien aukot, joten se murhe poistuisi. Laatikon väri oli pakko myös muuttaa, koska kankaan väri poikkesi kovasti alkuperäisestä värimaailmasta. Maalina päätin edelleen kuitenkin käyttää kookosmaalia, johon ihastuin ensimmäisen puutyöprojektin aikana. K-Raudassa meille esiteltiin erilaisia maaleja, ja nimenomaan kookosmaaliin oli suunniteltu erilaisia kokonaisuuksia (halkeilumaalia, kirkasta lakkaa, mattalakkaa). Pysyin kuitenkin pinnan suhteen suunnitelmassa: kirkas pinta, mutta väri valkoinen.

Olin siis tietoinen jiirikulmien haastavuudesta, mutta päätin kokeilla. Jo kappaleiden sirkkelöinnin jälkeen näin, että kulmat eivät menneet ihan tasan. Ajattelin kuitenkin selvittää, että millaiseen lopputulokseen pääsisin, ja olisiko jotain keinoja ”korjata” kulmia. Vanerin sirkkelöinnin jälkeen liimasin kaksi vanerin palasta päällekkäin etureunaa varten, jotta kaiuttimet saisi ruuvattua siihen kiinni. Käytettävissä ollut vaneri oli sen verran ohut, että epäilin sen kestävyyttä kahden kaiuttimen painon alla. Takaosaan kelpasi kuitenkin yksinkertainen vaneri. Laatikon runkopaloihin sirkkelöitiin urat etukappaletta varten. Takakantta varten runkopaloihin tehtiin urat jyrsijällä, jotta kannen saisi upotettua laatikon reunojen tasolle. Vähän kyllä jännitti käyttää elämäni ensimmäistä kertaa jyrsintä. Mutta homma pelitti eikä laitteen käyttö vaikeaa ollutkaan.

Kun kaiutinlaatikon osat olivat valmiit, piti suunnitella porattavien reikien paikat virtalähteelle, led-valolle, potentiometrille, katkaisijalle, sulakkeelle ja plugille. Tässä vaiheessa työ alkoi hahmottua kokonaisuutena, ei kahtena erillisenä projektina. Koska kaiutinkoteloni oli tarkoituksellisesti tehty mahdollisimman pienikokoiseksi, oli mitattava tarkkaan, mihin mikäkin piuha tulisi, jotta kaiuttimet ja virtapiiri komponentteineen ja piuhoineen mahtuisi koteloon sisälle. Näiden reikien poraamisen lisäksi etupaneeliin piti tehdä reiät kaiuttimille sekä reiät kaiuttimien kiinnittämistä varten. Koska kaiuttimet kiinnitettiin ruuveilla, piti ruuvien olla uppokantaruuveja, jotta kankaan saisi siististi liimattua vaneriin. Ja uppokantaruuveja varten ruuvien reiät piti senkata. Tämän jälkeen alkoi kappaleiden hiominen siistiksi.

Kaiutinkotelon kasaaminen
Projektin lähetessä loppuaan, alkoivat työn haastavimmat vaiheet. Jotta kotelon saisi koottua ja liimattua, kaiuttimet piti ruuvata etupaneeliin, sillä etupaneeli oli tarkoitus upottaa runkoon. Tämän jälkeen liimasin kankaan etupaneelin päälle ja maalasin takapaneelin valmiiksi valkoisella maalilla. Liiman ja maalin kuivuttua aloin kasata koteloa. Tässä vaiheessa piti loput piuhat yhdistää ja juottaa kiinni. Kaiuttimien toimivuus testattiin tässä vaiheessa uudestaan, sillä nyt oli lopulliset juotokset tehty.

Kotelon kasaaminen oli haastavaa eikä kaksi kättä todellakaan riittänyt! Kun kotelon runko piirilevyineen ja etupaneeli kaiuttimineen olivat paikoillaan ja jiiripuristimella testattu, että laatikon saa suurin piirtein kasaan, kotelo purettiin, ja kulmiin ja reunoihin lisättiin liimaa ja koko homma kasattiin uudestaan. Jotta pienet kulmien epätarkkuudet olisi saanut siististi korjattua, olisi liimauksessa pitänyt käyttää uretaaniliimaa, joka olisi täyttänyt raot. Mutta aika loppui Raumalla kesken, ja liimauksessa päätettiin käyttää perusliimaa. Kotitehtäväksi jäikin sitten kulmien pakkelointi, loppuhionta ja pintakäsittely sekä takapaneelin kiinnittäminen.

Päädyin kiinnittämään takapaneelin laatikkoon liimaamalla. Kulmien pakkeloinnin jälkeen hioin laatikon mieleiseksen ja pintakäsittelin kookosmaalilla kolmeen kertaan. Etupaneelin kankaan suojasin maalarinteipillä, ettei maalia tuhriintuisi kankaalle. Tarkoitus on vielä käsitellä maalipinnat lakalla.

Lopputuloksesta voin olla ylpeä, vaikka tiedostankin pienet puutteet jiirikulmissa. Kaiutinkotelo on toimiva ja kehtaan myös laittaa sen esille sille paikalle, mihin sen alkujaan suunnittelin. Myös ulkopuolisilta on tullut kehuja kotelosta. Ja parasta kaikessa oli poikieni innostuneisuus työstäni ja halu tehdä samanlainen tuotos äidin vanavedessä!

Pohdintaa
Soveltuuko työ alakouluun? Mielestäni työ tällaisenaan on liian haastava nykykoululaisille tuntikehyksessä olevien käsityötuntien puitteissa. Innostuisivatko alakoululaiset työstä? Aivan varmasti innostuisivat! Aika ja taidot eivät vain suurimmalta osalta oppilaista työhön riittäisi, kuten ei välttämättä opettajiltakaan. Myös koulumme tämänhetkiseen budjettiin työtä olisi mahdoton sisällyttää, vaikka esim. kaiuttimet eivät itsessään paljoa maksakaan. Mutta pienistä puroista kasvaa suuria jokia, kuten kaupunkimme slogan tänä päivänä kuuluu. Entä voisiko tästä projektista hyötyä jollakin tavalla alakoulussa? Kyllä, varsinkin kun käyttää luovuutta eikä ole kaavoihin kangistunut. Projektin eri osa-alueita voi kyllä alakoulussa hyödyntää ja opituille tiedoille ja taidoille on käyttöä.

Itse koen oppineeni paljon. En ehkä omatoimisesti kykenisi piirilevyä työstämään alusta loppuun, mutta jonkinlainen muistijälki eri työvaiheista on mieleen jäänyt. Olen ensimmäisen piirilevyn jälkeen porannut ja juottanut pienemmän ja helpomman piirilevyn aika omatoimisesti ohjeita lukien, ja tämä onnistui mielestäni aika mukavasti!  Kertaus on  siis opintojen äiti, joten koen, että toistojen kautta saan myös uuden, vaikean tiedon paremmin jäämään mieleeni. Ja koska tiedän tehneeni näinkin laajan elektroniikkatyön, osaan ja pystyn siihen varmasti myös jatkossa. Suunnitelmissani onkin mennä toteuttamaan pienimuotoisempaa elektroniikka- ja sähkötyötä kolmasluokkalaisten teknisen työn tunneille yhdessä teknisen työn opettajamme kanssa. Tällöin minun ei tarvitse murehtia yksin tehtävän ohjeistuksesta, vaan pääsen harjoittelemaan omia elektroniikan ohjaustaitojani yhdessä toisen kanssa. Ainoa miinuspuoli on se, että en ole lähitulevaisuudessa opettamassa teknistä työtä koulussamme, joten omat taidot tulevat vääjäämättä ruostumaan harjoituksen puutteesta.

Puutöitä olen jonkin verran tehnyt, mutta en muista tehneeni koskaan laatikkoa. Listoja olen ovenpieliin ja ikkunoihin jiiriin rakennusaikana sirkkelöinyt, mutta mitään kehyksiä tai laatikoita en ole tehnyt. Lähinnä olen keskittynyt puutöiden suunnitteluun ja antanut muiden hoitaa toteutuksen! Peruslaatikko on kuitenkin sellainen puutyö, joka on toteutettavissa alakoululaisten kanssa, ja jonka toteutus on varioitavissa oppilaan taitotason mukaan. Kuitenkaan jiirikulmia en välttämättä antaisi alakoulussa tehdä, sen verran haastavaa ja laiteriippuvaista hyvään lopputulokseen pääsy on.

Materiaalina liimalevy ja vaneri ovat mielestäni helppoja. Pinnan saa pienellä hiomisella  siistiksi, ja molemmat materiaalit ovat valmiita käytettäväksi ilman alkutyöstöä. Raakapuun työstäminen on aikaa vievää, mutta toisaalta käden jälki näkyy nopeasti, joten se on myös palkitsevaa. Riippuukin tehtävästä työstä, mitä materiaalia kannattaa käyttää. Ja oppilaiden taitotaso sekä työhön käytettävä aika määrittelevät myös materiaalivalintoja sekä sen, kuinka paljon opettajan on valmisteltava käytettäviä materiaaleja etukäteen.

Yleensä oppilaat suhtautuvat positiivisesti kaikenlaisiin koulussa tehtäviin käsitöihin. Motivointia ei juurikaan yleensä tarvita, mutta virikekuvat kieltämättä saavat älynystyrät jylläämään ja mielikuvituksen laukkaamaan. Niiden avulla voi jo etukäteen pohtia oppilaiden kanssa työn haasteellisia kohtia, jolloin oppilaat osaavat hieman ennakoimaan tulevia tapahtumia. Peruslaatikko on muokattavissa sekä oppilaan omiin tarpeisiin että taidoille sopivaksi. Näin jokainen pääsee suunnittelemaan omaa työtään omista lähtökohdistaan käsin, jolloin tehtävän merkitys muuttuu; ei tehdä siksi että ope käskee, vaan siksi, että käsityön tuotokselle on käyttöarvo. Mitä vähemmän oppilaat ovat puutöitä tai sähkö-ja elektroniikkatöitä tehneet, sitä tärkeämpi rooli opettajan ohjaamisella on. Puolesta ei tule tehdä, mutta auttaen siten, että oppilas saa onnistumisen iloa ja kokee oppivansa uusia tietoja ja taitoja. Palautteen antamista ja oman työn arvioinnin merkitystä ei sovi myöskään unohtaa.

Lopuksi
Koska omassa projektissani koin onnistumisen iloa ja opin uusia taitoja, on käsityöprosessi kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Tuskaa ja hikeä on koettu matkan varrella, mutta aika kultaa muistot ja vain mielihyvä jää pintaan. Vielä olisi viimeisenä silauksena pintalakan maalaaminen, ja eikun poppi soimaan!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti